HAARNION TIIMI

Haarnio-perhe on kasvanut ja tällä hetkellä vakituisia työntekijöitä on noin 20. Tuotanto on jakautunut kahden rakennuksen välille, joiden kautta operoimme yli 1500 tuotteen tarjontaa. Jatkuvasti kehittyvän tuotevalikoiman, sekä yli 40 vuoden kokemuksen turvin Haarnio Oy kykenee täyttämään asiakkaidemme toivomukset.

Kerran pieni perheyrityksemme on kasvanut keskikokoiseksi pk-yritykseksi säilyttäen sisäinen ilmapiirin edelleen perhemäisenä. Töitä tehdään pilke silmäkulmassa ja hymy kasvoilla! Haarnio Oy välittää ihmisistään ja päinvastoin ihmiset välittävät yrityksestä. Tämän päivän liike-elämässä on yhä hankalampi löytää sellaista  asennetta, jossa jokaiselle annetaan mahdollisuus kasvaa ja oppia, kokeilla uusia asioita ja jakaa tieto-taitoansa toisten kanssa. Haarniolla tähän taas pyritään. Perustuen tähän, jokainen meistä antaa parhaansa – ja joskus jopa vähän enemmän – saavuttaaksemme asiakkaamme tyytyväisyyden ja toivottaaksemme heidät tervetulleeksi osaksi Haarnio-perhettä. Me olemme pioneereja opastamisen uusilla kentillä! Esimerkiksi meidän mobiili-opastuksella kuten HaarnioTag, tarjoamme helppoa ratkaisua, joka näyttää tietä nykyaikaiseen opastamiseen.

Muiden joukosta erottuminen sekä informaation massasta näkyminen on yhä tärkeämpää. Me tarjoamme yksilöityjä ja räätälöityjä ratkaisuja asiakkaillemme, joissa kuitenkin hyödynnetään kustannustehokkaita perusratkaisuja.

 ARVOT

 Mistä en luopuisi, vaikka se haittaisi oman tilin kerryttämistä?

Perhe

Olemme yrityksenä suuri “20 hengen perhe”, perhe jossa jokainen jäsen puhaltaa yhteen hiileen asiakkaan parhaaksi. Perheen jokaisella jäsenellä on oma erityisosaamisensa, jonka vuoksi olemme erittäin monipuolinen nykyaikainen mainos- ja opastetalo.

Ihmisarvo

Kunnioitamme jokaista ihmistä ja luontoa ympärillämme. Pyrimme tekemään aina parastamme, rakkaudella, rehellisesti ja luotettavasti. Nopeus ja joustavuus ovat valttikorttimme.

Luovuus

Jumalan kuviksi luotuina on meilläkin tarve tuottaa kaunista. Uudistumme jatkuvasti ja yhdistämme myös vanhoja sekä uusia asioita uusiksi kokonaisuuksiksi. Ideointi asiakkaan kanssa innostaa meitä.

Auttaminen

On puhdasta armoa olla syntynyt Suomeen ja saada tehdä työtä. Niistä asioista kiittäminen on tärkeää. Nuorison työllistämisen ja kasvatuksen asialla olemme olleet jo 1980-luvulta lähtien. Alla linkkejä tärkeimmiksi näkemistämme yhteistyökohteista:

http://tv7.fi/ (Kristilliset mediakanavat)
http://www.god.tv/ (Kristilliset mediakanavat)
http://radiodei.fi/ (Kristilliset mediakanavat)

Kutsumme Teitäkin mukaan näihin tärkeisiin yhteistyömuotoihin!

YHTIÖMME

Missiomme on auttaa asiakkaitamme menestymään ja kasvamaan opastamisratkaisujen ja paremman tiedonvälittämisen kautta. Missioomme kuuluu ajatus, että haluamme olla osa sitä Jumalan tahtoa, että pk-sektorin työpaikat säilyvät Suomessa ja että pk-sektori tulee mukaan vientitaloisiin omalla osallaan Suomen tilanteen parantamiseksi.

YRITYSVIDEO

Katso kahden minuutin yritysvideomme alta.

 Jätä yhteystietosi tähän lomakkeeseen niin otamme sinuun yhteyttä. Kiitos!

0